Pienet riidat, ihan turhanpäiväiset ovat kyllä rasittavimpia asioita parisuhteessa, jossa on lapsi. Ei voi mennä baariin tai vetää kännit jossakin, koska haluaa viettää huomisen lapsensa kanssa, mutta kotona sitten mökötys sen kun jatkuu. Syynä on tietenkin joku perhanan roiske keittiön seinällä, jonka siivosin 10 sekunnissa. Ennen sitä sain toki kuulla kunniani sotkevana sikana, jonka paikka olisi navetassa. Hoidan kotityöni mielestäni kiitettävästi. Teen ruokaa, tiskaan, pyykkään moppaan jne. päivittäin. Taittaa se väsymys olla varsinainen syy pikkunahisteluihin. Poika herää öisin kolme neljä kertaa pyytämään maitoa ja siihen menee vähintään vartti ennen kuin pääsee taas nukkumaan.

Pienen riidan jälkeen on onneksi vähän aikaa miettiä asioita rauhassa ja kertoa miten kaikki alkoi.

Viime vuoden tammikuussa avovaimoni ilmoitti olevansa raskaana. Olin aluksi järkyttynyt ja jännittynyt, vaikka uutinen ei tullut yllätyksenä. Perheenlisäys oli harkittu ja pitkään toivottu asia. Raskaus eteni normaalisti ilman suurempia ongelmia ja päivä päivältä jännitys alkoi helpottamaan. Toisen ultran jälkeen saimme tietää, että poika oli tulossa ja tuo tieto nosti mun odotuksia korkealle. Pääsisin pelaamaan futista, korista ym. pojan kanssa, veisin hänet kalastamaan jne.... Eikä tarvitsisi jahtaa poikaystäviä 15 v vuoden kuluttua. Pikku hiljaa aloitimme varustautua ja avovaimolta lipesi mopo käsistä. Ostimme yli tuhannella eurolla vauvavaatteita, joista käytimme ehkä viidenneksen, koska poika kasvoi niin hurjaa vauhtia. Myös rattaiden valinta oli hankalaa. Piti olla mukiteline, sivupeili, heijastimet, päivävarjo ja sateenvarjo erikseen. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvä, joten yhtenä päivänä kävin ostamassa mahdollisemman simppelit yhdistelmävaunut (hinta 349€) ja olemme vieläkin erittäin tyytyväisiä niihin.

Kun hankinnat olivat tehty, jäimme vaan odottamaan. Ns. hullun lehmän tauti eli hormonimyrsky esiintyi muutaman päivän välein ja joskus itkettiin, sitten naurattiin ja itkettiin uudestaan. Miehelle se on kieltämättä aikaa vaikeata luovia tällaisen myrskyn läpi. Yritin keksiä mahdollisemman paljon tekemistä, jolloin ajatukset ja hormonit keskittyivät johonkin muuhun. Valitettavasti shoppailu oli ylivoimaisesti suosituinta puuhaa.

Omissa ajatuksissa pyöri jatkuvasti epävarmuus tulevasta synnytyksestä ja vielä enemmän huolestutti lapsen kasvattaminen, koska silloin en ollut mikään vuoden isä materiaalia. En ole varmaan vieläkään, mutta joka päivänä opin uusia asioita. Isäni, joka oli surkea lasten kasvattamisessa monista syistä sanoi: "Luulet, että sä opetat vauvaa, mut kyl se on niin, että vauva opettaa sulle paljon enemmän kuin sinä hänelle". Tämä pitää kyllä yllättävän paljon paikkansa. Joten pian syntymään jälkeen tajusin, että isäksi ei synnyttä vaan tullaan. Raskauden aikainen jännittäminen ja murehtiminen oli sitten aivan turhaa.